Porvoon maaseudun kyläkoulut on ehdottomasti
säilytettävä. Koulujen toimintaa tuleekin vaalia ja kehittää, ei näivettää ja
häivyttää.
Porvoon kannattaa rakastaa maaseutuaan
vielä, kun se on monin paikoin elinvoimaista ja viriiliä aluetta. Lasten
hyvinvointi ja perheiden arjen sujuvuus nojaavat paljon sen varaan, että koulu
löytyy mahdollisimman läheltä.
Koulujen lakkautusta on perusteltu mm.
säästösyin. Kuitenkaan sellaisia uskottavia laskelmia on vaikea löytää, joissa
merkittävää säästöä lakkautuksista syntyisi. On kuitenkin olemassa laskelmia,
joissa kyläkolun oppilaan kustannus kunnalle on jopa suurkoulua pienempi. Onkin
selvää, että suuria säästöjä ei ole lakkautusten myötä luvassa.
Myös oppilaan asemaa on käytetty perusteena
lakkautuksille. Suurkoulussa terveydenhoitaja, kuraattori ja muu
tukihenkilöstö on useammin tavattavissa kuin pienessä koulussa. Tässä on
ehdottoman tärkeää kuunnella kyläkoulujen oppilaiden vanhempia, jotka ovat
täydellä panoksellaan puolustamassa kyläkoulujaan. Selvästi oppilaiden saamiin
tukipalveluihin ollaan tyytyväisiä.
Kyläkoulujen ikää ja kuntoa on myös
epäilty. Kuitenkin kaikki kouluissa paikan päällä tehdyt arvioinnit ovat olleet
sillä kannalla, että vanhemmat koulut voivat erittäin hyvin. Tilanne Porvoon
uudemmissa suurissa ja pienemmissäkin kouluissa on karmea. Sisäilmaongelmat
ovat laajoja ja vakavia.
Lapsen edun mukaista ei ole lähettää häntä
pidemmän matkan päässä sijaitsevaan suurkouluun, joka kärsii
sisäilmaongelmista. Kunnan edun mukaista ei ole siirtää oppilasta suurempaan
kouluun, kun se ei tuo säästöä, vaan jopa kustannusten nousua. Kunnan edun
mukaista ei myöskään ole näivettää maaseutuaan.
Maaseudulla on todellista vetovoimaa, ei
pilata sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti