Porvoon on aika lähteä mukaan leikkiin nimeltä 2000-luku.
Teknologiset mahdollisuudet on hahmotettava riskeineen nykyistä laajemmalla katseella. Edistynyt teknologia robotteineen on teollisuudessa ja arjessa mukanamme päivittäin. Porvoolla on laiska ote tilanteeseen, ja meillä onkin tällä aluella vain voitettavaa.
Päivittäisen liikkumisen räätälöinti telematiikan keinoin on Porvoon kokoisessa kunnassa mahdollisuus.
Etädiagnoosi on lähitulevaisuudessa saavuttamassa enemmistön luottamuksen.
Vihreä teknologia on jo vanha tuttu porvoolaisille.
Keikkatyöläisyys ja yksityisyrittäjyys lisääntyy Porvoossakin mm. automaatiokehityksen mukana, haluttiin tai ei. Kaupungin on oltava aktiivisena osapuolena tukemassa uusia työllisyyden muotoja.
Seniorikuntalaisen arkea olisi mahdollista helpottaa monin tavoin nettiä hyödyntämällä. Liikkumisen suunnittelu, terveyden seuranta, mahdollisuuksia on. Seniori pitäisi kuitenkin opettaa näiden palvelujen äärelle. Ehkä Haaga-Helian opiskelijat voisivat järjestää ikä-ihmisille tietotekniikkakursseja Taidetehtaalla? Nuoret oppisivat samalla itsekin sitä asiakaspalvelua, jota tänään ja tulevaisuudessa tarvitaan. Ja paljon muuta.
Porvoo seuraa jatkossakin kehitystä läheltä, mutta ilman teknologiastrategiaa emme onnistu riittävässä määrin ohjaamaan mutkissa, emmekä kiihdyttämään suorilla.
On luotava yhteistoiminnan kulttuuri alueen tietoteknisen osaamisen ja kunnan välille. Yritysten, kuntalaisten ja Porvoon hallinnon suunta on sama. Luovalle keskustelulle ja päätöksenteolle onkin runsaasti tilaa.
Ehdotukseni ensimmäiseksi konkreettiseksi projektiksi teknostrategian alla, on Porvoon toteuttama kunnallinen mobiilisovellus, joka meillä olisi pitänyt olla käytössämme jo kauan: http://leokylataskuvas.blogspot.fi/2017/03/porvoolle-oma-mobiilisovellus.html
Muistetaan, että teknologian suunnitelmallisempi valjastaminen käyttöön on monella tapaa kompromissitonta työtä. Kyseessä on ala, jolla voidaan rakentaa uutta, purkamatta vanhaa.
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kuntavaalien 2017 esittelyvideoni
https://www.youtube.com/watch?v=O22sLtBkpP0
-
Keskustelu turvapaikanhakijoista ja maahanmuutosta on lähtenyt Suomessakin lentoon. Polttopullona. Suuri kysymys on kadonnut meteliin. ...
-
Google tietää, väitetään. Uuteen kaupunkiin saapuessa on internetistä helppo löytää kaipaamansa palvelu. Ravintola, kampaaja, rautakaup...
-
https://www.youtube.com/watch?v=O22sLtBkpP0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti